Moro!
Kuten almanakasta näkyy on vuosikokouksenkin ajankohta takana, kuten kesä ja muut siihen liittyvät asiat.
Vuosikokouksen jälkeen on Gruppon hallitus kokoustellut kahdesti. Eli toimintaa tuotetaan.
Vuosikokouksessa käsiteltiin ne pakolliset asiat jotka laki määrää eli valittiin uusi hallitus ja tällä kertaa syynättiin myös kahden edellisen hallituksen tekemiset. Molemmille entisille hallituksille kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden vaikkakin pienen mutkan kautta koska vuoden 2005 tilinpäätöksen osalta tilintarkastajien lausunto oli unohtunut ex-kasöörin pöytälaatikkoon. Sellainen kuitenkin löytyi ja oli varmuudeksi nähtävänä Syysajelun yhteydessä Piikkiössä.
Uusi hallitus on sama kuin alkuvuoden ”tynkähallitus”. Tiedot yhteyksineen tuolla Gruppon kotisivujen puolella. Hallituskauden pituuden muutos johtuu yhdistyksen rekisteröinnin mukanaan tuomasta toiminta- ja tilikauden alkamisajankohdan muutoksesta. Eteenpäin mennään siten että tilikausi alkaa ensimmäisenä päivänä kesäkuuta joten hallituksen toimikausi ja tilikausi sopivat paremmin yhteen.
Vuosikokous tarkasteli myös tulevia: Gruppon neljännesvuosisadan pituista ajomatkaa tullaan juhlistamaan. Tätä tapausta varten hallitus laatii erillisen rajatun budjetin siten että tapahtuma ei tule erityisesti rasittamaan varsinaista toimintaa.
Hallitus esitti vuosikokouksessa myös pienimuotoista Moto Guzzi moottoripyörillä harjoitettavan kilpailun tukemista. Äänestyksen jälkeen asia jätettiin hallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavalle vuosikokoukselle.
Ilmavaan kerholehteemme Il Falconeen on luvassa hallituksen puolesta mm. selvitys nykyisestä henkilötietolaista. Tämä siksi että laki velvoittaa yhdistysten pitämään tarkkaa kirjaa jäsenistään mutta samalla toinen laki rajoittaa hyvin voimakkaasti henkilötietojen käyttöä. Muistanette alkukesästä kenties täyttäneenne Gruppon henkilötietokyselyn. Vain ilmoitettuja tietoja voidaan julkaista kerholehden sivuilla.
Siinä vuosikokouksen anti.
Hallitus
Hallituksen kahdessa vuosikokouksen jälkeisessä kokouksessa on käsitelty niin lain määräämiä asioita kuin sitten itse toimintaan liittyviä.
Nykyajan tiedonvälityksen mukanaan tuomat www -asiat aiheuttavat aina pientä tarkennusta. Taannoin saimme uuden keskustelupalstan ja kotisivutkin uudistuivat. Kuten tällä alalla usein käy on jo taas kohta tarpeen tehdä muutoksi niihinkin. Muutokset pyritään tekemään niin että ulkoasuun tai palveluun tulee mahdollisimman vähän muutoksia mutta nykyisen palvelimemme tilanpuutteen vuoksi pitää hankkia lisätilaa erityisesti kotisivujen laadun, tavoitettavuuden ja informatiivisuuden takeeksi.
Mp-näyttelyssä 2007 helmikuussa Gruppon osasto löytyy viimevuotiseen tapaan Moto Italia Importin osaston yhteydestä.
Il Falconen ”joulunumero” ilmestynee ennen Mp-näyttelyä. Juttua ainakin weppiasioista, tekniikasta, maamme lainsäädännöstä, matkailusta ja urheilusivutkin löytyy.
Juhlavuoden Guzzirallia valmistellaan. Paikka ei ole päätetty mutta sitä pyritään etsimään keskeisestä Suomesta tai Pirkanmaalta. Tässä innokkaille vapaaehtoisille tarjolla hieman tekemisen riemua! Ajankohta on sama kuin ennenkin. Vinkkejä pitopaikasta otetaan vastaan. Tässä jollekin ravintoloitsijalle tai mökkikylän pitäjälle ”juhannustilin” paikka.
Hallitus kokoontuu seuraavan kerran ennen Mp-näyttelyä.
Paikallisporukat ympäri maata suunnittelevat pikkujouluja…
mm
Last edited on 01-10-2006 11:07 by motomatti
|