Tiivistelmä viimeisestä Gruppon hallituksen kokouksesta.
Paikka MotoItalia Import, Piikkiö
Aika 10.5.2008
Läsnä: Jorma Reponen, Leo Belik, Jussi Savola, Kimmo Saarelainen, Pentti Heinänen
Hallitus pohti lehden juttuvajetta ja lehden ilmestymisajankohtaa. Ajankohta päätettiin pitää ennallaan mutta vihjata jäsenistölle (meille kaikille!) että juttuja otetaan mieluusti vastaan lehden täytteeksi ja muiden iloksi. Kevään lehteen sopisi hyvinkin "Tallissa tapahtuu" juttuja, kun niitä vain joku kirjoittaisi.
Jäsenluettelossa on havaittu muutamia pieniä virheitä, korjaillaan kun virheet löytyvät.
Italorallin tilanteen pitäisi olla OK, samoin Guzzirallin.
Ry:n taloustilanne on kelpoisissa kantimissa, eikä tiedossa ole isoja kulunkeja lähiaikoina.
Hallitus kehottaa jäseniä miettimään halukkuuttaan hallitukseen, kiertoa kaivattaisiin ja tekijöille on kyllä kohtuullisesssa määrin mielekästä tekemistä.
Myös tulevaa (2009) rallipaikkaa voisi jäsenistö pohtia, jotta asiasta saataisiin jo rallissa hyviä keskusteluja.
Kerhotuotevalikoimaa uudistetaan ja varastoja täytellään, business as usual.
Keskustelufoorumista ja webbisaitista käytiin keskustelua, pientä teknistä säätämistä on odotettavissa kun aika on sopiva. Vanha (ja sitäkin vanhempi) keskustelupalsta on koettu erittäin arvokkaiksi ja ne halutaan sisällöltään säästää. Keskustelupalsta kuitenkin siirtyy nykysijainnista toisaalle sopivalla ajalla.